Rakkaus.

Tuo on iso sana. Vaikka se onkin kirjoitettu perus 12 fonttikoolla tähän näytölle.

Tässä kovasti olen viime kuukaudet pohtinut, että mitähän tuo sana tarkoittaa. En ole vielä päätynyt mihinkään elämää suurempaan vastaukseen, vaan ajatuksenani on, että rakkaus itseensä ja elämäänsä on se tärkein. Sen jälkeen tulee rakkaus perheeseen ja ystäviin. Rakkaus siihen, mitä tekee. Mutta rakkaus, romanttinen rakkaus jonkun ihmisen kanssa kahden kesken, miten se syntyy, mitä se on ja mille se tuntuu.

Olenko koskaan edes kokenut sellaista vai onko se edessä päin? Mistä tiedän kun se tulee ja milloin sen pitäisi tulla? Kauanko ihminen pitäisi tuntea, että se tunne tulee vai tuleeko se heti?  Viime aikoina on aika ajoin vain ollut hieman perhosia vatsanpohjassa välillä, mitäs he******ä ne siellä tekee ja miksi?  Miksi joku saa hymyilemään ja tuntemaan sinut ihan kivaksi tyypiksi ilman, että sanoo sitä sulle ääneen? Miksi..?

 

Rakkaus ruokaan, ah, ihanaa. Viime viikon tiistaina vedettiin rakkaan ystäväni kanssa kunnon brunssi. Tarjolla oli mitä ihanampia herkkuja ja mahtavaa seuraa, vapaapäivän kiireetön aamu ja aurinko paistoi ikkunasta. Oli aika täydellistä.

 

 

Perjantaina oltiin ystävien kanssa vähän vippasemassa yöelämässä ja rakkaus keilaamiseen ja hauskanpitoon oli varmasti silminnähtävää.. Eipä oo pitkään aikaan tullutkaan naurettua ja tanssittua niin tunteella. Aidosti hauskaa ja senkin mahdollisti hyvä seura ja hyvät puitteet. Onhan se itsensä laittaminen ihmisen näköseksikin kivaa ja terve itserakkaus ja se, että on itsevarma, se näyttää ihan hyvälle ja pukee meitä jokaista.. ;)

Rakkaus liikuntaan, vielä parempi. Sunnuntaina ystävän kanssa 9,5km lenkki iltatöiden jälkeen, täyttä päätä pitkin katuja ja teitä, naurua, terapiaa ja höpötystä, aivan huikee fiilis koko lenkin ajan. Mistä näitä ihania ihmisiä oikein tulee? No entäs kun tänään tuli taas todistettua (tai siis oikeastaan eilen aamulla), että liikuntahullu se minäkin olen, kun klo 8.54 puhelimen soidessa nousen ylös ja klo 9.16 istun autossa matkalla salille hyvässä seurassa vääntämään ihan todella parhaan jalkatreenin pitkästä aikaa. Se sattui ja tuntui ja koski ja hiki tuli, mutta silti tykkäsin ja nautin joka hetkestä. Se kipu ja endorfiinihumala oli jotain aivan parasta, eikä seurakaan huonoa ollut.

 

Ystäviin kohdistuva vilpitön rakkaus se vasta parasta onkin. Tänään, kun tulin yötöihin kamalassa migreenissä, enkä varmasti olisi selvinnyt ilman suklaata, niin mitä tekee mun paras ystävä, tuo mulle kaks levyä suklaata ja pepsimaxinkin vielä, että jaksan valvoa toisten unta. Se on ystävän rakkautta ja täysin vilpitöntä toimintaa. Toisen ilahduttamista ja se tunne siitä, että joku välittää on aivan huikea. Ei sen tarvitse olla mitään kummempaa kuin pieni avunanto tai vaikka pelkkä kiva viesti spontaanisti. Ystävyys kantaa.

 

"Minä muistan sinut
Kun aurinko paistaa
Minä muistan sinut
Kun koitan töitä kalastaa
Minä muistan sinut
Kun katson lakanaa valkeaa
Minä muistan sinut
Vaikka koitan unohtaa

Minä muistan sinut
Kun pilvet on hattaraa
Minä muistan sinut
Kun joku maailmaa parantaa
Minä muistan sinut
Kun pimeys lankeaa
Minä muistan sinut
Vaikka se on vaikeaa

Minä muistan sinut
Kun posket kiihkosta helottaa
Minä muistan sinut
Kun kyydissä pelottaa
Minä muistan sinut
Kun lattia narahtaa
Ja minä muistan sinut
Kaikki sinusta muistuttaa

Minä muistan sinut
Kun katson kurkien auraa
Minä muistan sinut
Kun lapset nauraa
Minä muistan sinut
Kun pakkanen paukahtaa
Minä muistan sinut
Ja aina aijon muistaa

Minä muistan sinut
Paremmin kuin ketään koskaan"

Kaija Koo - Minä muistan sinut.

Tämä omistettuna parhaimmille ystävilleni, myös hänelle siellä pilven reunalla.